Velvollisuudesta elättää itsensä ja perheensä

Työlaitos sosiaalihuollon perintäkeinona ja rikoskontrollin muotona 1920-luvulta 1970-luvulle

Abstract

Artikkeli käsittelee huoltokustannusten perimiseen liittyneitä pakkotoimen piteitä, tarkemmin määriteltynä työlaitospassituksia Suomessa 1920 luvulta 1970-luvulle. Tarkastelussa on ajanjakso, jolloin suomalaiseen sosiaalihuoltoon kuului olennaisena osana ajatus yksilön velvollisuudesta korvata vastaanottamansa huolto. Huolto saattoi kohdistua paitsi henkilöön itseensä myös hänen perheenjäseniinsä sekä avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin. Avioliitossa syntyneiden lasten elatuskustannuksista muodostui tärkeä perimisperuste toisen maailmansodan jälkeen. Tässä artikkelissa selvitän millaisissa tapauksissa päädyttiin vapaudenriistoon. Hyödynnän kuntien omistaman Keuruun työlaitoksen sekä elatusvelvollisten osalta myös Helsingin kaupungin omistaman Tervalammen työlaitoksen arkistoaineistoa Tutkimukseni osoittaa, ettei rikoskontrollia ja sosiaalihuoltoa voi työlaitosten yhteydessä tarkastella erillään. Työlaitoksiin passitetuilla oli usein keskimääräistä löyhemmät yhteydet sosiaalisen kontrollin instituutioihin kuten työhön tai avioliittoon. Väitän, että sosiaalihuolto loi mahdollisuuden puuttua näiden ihmisten elämään ja rajoittaa heidän vapauttaan. Sosiaalihuolto toimi siis rikoskontrollin muotona.